På Svenska

In English
       
Tiedontuotanto

Tavoitteena on, että toteutettava kehittämistyö perustuu tutkittuun tietoon sekä tuottaa uutta alueellista tietoa hyvinvointistrategiseen työhön ja kehittämistyön, päätöksenteon ja suunnittelun tueksi. Tämän lisäksi tuotetaan erilaisia arviointeja ja selvityksiä.



Kansalaiskysely Uudenmaan kuntien asukkaiden hyvinvoinnista ja palveluista

Sosiaalitaito toteutti yhteistyössä kymmenen Uudenmaan kunnan (Hangon kaupunki, Inkoon kunta, Karjalohjan kunta, Karkkilan kapunki, Kirkkonummen kunta, Nummi-Pusulan kunta, Lohjan kunta, Raaseporin kaupunki, Siuntion kunta, Vihdin kunta) kanssa tutkimuksen Kokemuksista hyvinvointia – kansalaisten palvelutarpeet ja koettu hyvinvointi Länsi-Uudellamaalla 2010–2011. Tutkimuksen avulla pyrittiin selvittämään, mikä on ihmisten kokemus omasta hyvinvoinnistaan, mistä tekijöistä hyvinvointi rakentuu ja missä määrin kuntalaisten palvelutarpeet ja tarjolla olevat palvelut kohtaavat.

Tutkimuksessa oli mukana noin 4 400 väestörekisteristä poimittua 18 vuotta täyttänyttä asukasta. Vastaajiksi valikoituneille lähetetään pyyntö vastata kyselyyn kevään 2010 aikana. 

Tutkimuksen tulokset ja loppuraportti

Tutkimuksen tulokset - Elina Aaltio
Johtopäätöksiä tutkimusten tulosten perusteella - Petri Kinnunen