På Svenska

In English
       
Hankearkisto - Vammaispalvelut



Kuuma-kuntien ja Hyvinkään kaupungin vammaispalvelujen kehittämishanke vuosille 2007-2009


Vammaispalvelujen kehittämishanke on käynnistynyt elokuussa 2007. Hankkeelle on saatu valtionavustusta Etelä-Suomen lääninhallitukselta (75 %) ja loppuosuuden rahoittavat hankkeeseen osallistuvat kunnat (25 %).
Kehittämishankkeen kokonaistavoitteena on vammaisten henkilöiden alueellisen yhdenvertaisuuden lisääminen ja tavoitteen edellyttämien rakenteiden kehittäminen Kuuma-kunnissa ja Hyvinkäällä.
Hankkeen aikana pyritään seuraaviin tuloksiin alueen vammaispalvelujen yhdenmukaistamisessa:
1.  Alueella on yhteiset asiakaslähtöiset vammaispalvelulain ja kehitysvammalain soveltamiskäytännöt.
2.  Kuntien tilanne vammaispalvelulain mukaisista palveluista, joihin asiakkaalla on subjektiivinen oikeus, on selvitetty ja kehittämisehdotukset on tehty (palveluasuminen, asunnon muutostyöt, päivätoiminta).
3.  Alueella on yhtenäiset toimintatavat vammaispalvelun ja kehitysvammahuollon asiakastyössä.
4.  Seudullisen yhteistyön organisoinnin vaihtoehdot on selvitetty.
5.  Alueella on toimiva vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen avustajajärjestelmä.

Kehittämistyötä ohjaa KUUMA-sosiaalipalvelujen työryhmä, jota täydennettiin vuoden 2008 alussa kolmella vammaisneuvoston edustajalla. Hankkeen sisällölliseen suunnitteluun on nimetty projektiryhmä, jossa on yksi edustaja jokaisesta osallistujakunnasta.


Tulostettava esite hankkeesta

 
Projektin tehtävät
syksy 2009


Ajankohtaisia kuulumisia
Tiedote 2 (25.6.2009)

Tiedote 1 (17.3.2009)
Tiedote 4 (22.12.2008)
Tiedote 3 (18.6.2008)
Tiedote 2 (28.3.2008)
Tiedote 1 (1.2.2008)

Materiaaleja
Koulutussuunnitelma

Ateriamaksut yhteenveto
ateriamaksut taulukko
Hankkeen riskiananalyysi
Päivätoimintakyselyn tulokset
Yhteenveto henk.koht avustajiin liittyvistä korvausehdoista

Hankkeen loppuraportti