Hankearkisto - Tiedontuotanto
Tlastojen kertomaa - Länsi- ja Keski-Uusimaa tilastojen valossa on valmistunut.
Selvitys käsittelee Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien hyvinvointia julkisista tilastoista koottujen tietojen valossa. Selvityksessä Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntia tarkastellaan paitsi kokonaisuutena, myös viitenä pienenpänä aluekokonaisuutena (Keski-Uusimaa, Kirkkonummi. LOST, Hanko ja Raasepori).
Lisäksi kuntia ja alueita tarkastellaan neljän eri ikä- ja asiakasryhmän kautta, joita ovat lapset ja lapsiperheet, nuoret, työikäiset sekä ikääntyneet.
Tlastojen kertomaa -Länsi- ja Keski-Uusimaa tilastojen valossa
Tilastojen kertomaa luvuittain 1. Johdanto 2. Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu 3. Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä 4. Keski-Uusimaa 5. Karviainen 6. Kirkkonummi 7. LOST 8. Hanko ja Raasepori 9. Tiivistelmät väestöryhmiä koskevista tilastoista 10. Johtopäätökset
Seudullinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009
Uusi Lastensuojelulaki (417/2007) astui voimaan 1.1.2008. Sen mukaan kunnan tai useamman kunnan yhdessä on laadittava lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi kunnan tai kuntien toimintaa koskeva suunnitelma, joka hyväksytään kunkin kunnan kunnanvaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Suunnitelma on otettava huomioon kuntalain (365/1995) 65 §:n mukaista talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa.
seudullinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunitelma 2009
Paljonko on paljon - sosiaalipalveluiden talous ja tuottavuus
Paljonko on paljon - Lastensuojelun vaikuttavuus ja talous
POP-hankkeen tavoitteena on luoda lastensuojelupalvelujen vaikuttavuutta, tuottavuutta ja taloudellisuutta mittaavan ja arvioivan tarkastelukehikon runko sekä lisätä sosiaalijohdon ja sosiaalialan työntekijöiden tietoa ja osaamista erityisesti lastensuojelupalvelujen taloudellisesta vaikuttavuudesta ja tuottavuudesta. Tavoitteena on koota seudullinen lastensuojelupalvelujen vaikuttavuutta arvioiva asiantuntijaverkosto.
Hankkeen toiminta-aika on 1.11.2006-31.12.2009 ja hanketta rahoittaa Uudenmaan liitto ja Uudenmaan kunnat. Toiminta-alueena on Uudenmaan maakunta.
Hyvät sosiaalipalvelut vaikuttavasti ja kannattavasti - Selvitys
Vaikuttava lastensuojelu - Kuinka arvioida lastensuojelun vaikuttavuus?
POP -hankkeen loppuraportti
Sosiaalialan työturvallisuus -hanke
Hanke-esittely ja yleistiedot
Sosiaalialan työturvallisuus –hankkeen tavoite on kartoittaa ja tuottaa tietoa sosiaalialan työn turvallisuusriskeistä ja alan työturvallisuuden tilasta sekä kehittää alan työturvallisuutta tuottamalla aineistoa työturvallisuuden kehittämistyöhön työpaikoille. Sosiaaliala on työväkivallan riskiala. Siksi sosiaalialan työturvallisuus -hanke keskittyy sosiaalialan henkilöstön turvallisuutta vakavimmin uhkaaviin tilanteisiin, työväkivaltaan ja sen uhkaan.
Hanke toteutetaan kaksivaiheisena. Ensimmäisessä vaiheessa selvitetään työväkivallan ja sen uhan sekä yleisyyttä, ilmenemismuotoja sekä tapoja, joilla sosiaalialan työyhteisöt ovat pyrkineet näitä ilmiöitä hoitamaan. Tämä osa toteutetaan henkilöstölle suunnatulla kyselyllä, tutustumalla työpaikkojen laatimiin työturvallisuusohjeisiin sekä pyytämällä henkilöstöltä työväkivaltaan ja uhkailuun liittyviä tapauskertomuksia. Toisessa vaiheessa tarkastelua syvennetään valitsemalla muutamia erikokoisia sosiaalialan työyhteisöjä, joiden työntekijöitä haastatellaan ryhmissä. Kokemuksellisen tiedon avulla on tarkoitus etsiä jo olemassa olevia koeteltuja hyviä työkäytäntöjä ja eniten kehittämistä vaativia ongelmakohtia.
Hankkeen rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö. Työturvallisuus –hanke liittyy kahteen laajempaan valtakunnalliseen hankkeeseen, sosiaali- ja terveysministeriön Veto-ohjelmaan (www. vetoatyoelamaan.fi) sekä neljän eri toimijan yhteistyöhankkeena toteutuvaan Sosiaalialan työolot –hankkeeseen. Lisäksi se toteutetaan yhteistyössä kansallisen sosiaalialan kehittämishankkeen (www. sosiaalihanke.fi) kanssa.
Turvallinen ja laadukas asiakaspalvelu sosiaalihuollossa - työkokous
20.3.2007 klo 9.30-15.30
Ohjelma
Aineistoa Järvenpään työkokouksesta:
Arkitieto biteiksi- hanke
Arkitieto biteiksi -hanke kehitti Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien sosiaalitoimen tiedonhallintaa ja tiedon tuotantoa vuosina 2005-2007. Hankkeen osana toteutettiin Sosiaalitoimen tiedonhallinta Länsi- ja Keski-Uudellamaalla -selvitys, johon kehittämistyölle asetetut tavoitteet pohjautuivat.
Lue lisää...
Sosiaalialan työturvallisuus -hanke
Sosiaalialan työturvallisuus –hankkeen tavoite on kartoittaa ja tuottaa tietoa sosiaalialan työn turvallisuusriskeistä ja alan työturvallisuuden tilasta sekä kehittää alan työturvallisuutta tuottamalla aineistoa työturvallisuuden kehittämistyöhön työpaikoille.
KUUMA-kuntien hyvinvointianalyysi
Analyysin avulla pyritään saamaan esiin KUUMA-kuntien kansalaisten kokemuksia omasta hyvinvoinnistaan ja palveluistaan. Tätä informaatiota käytetään hyväksi alueen palvelujen kohdentamis- ja kehittämistyössä. Hyvinvointianalyysin toteuttaa Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry.
|